Kartan taittelusta olen myöskin samaa mieltä. Tosin karttojen suhteen harrastan sitä, että avaan koko kartan ja taittelen sen samantien uudelleen niin, että näkyviin jää haluamani ruutu ja muutama viereinen. Kun tätä jatkaa riittävän pitkään, on jokainen kartan taite ihan yhtä pätevä taittumaan kumpaan suuntaan tahansa. Tämäkään ei tietenkään takaa, että useammin kuin kerran viidestäkymmenestä päädyttäisiin siihen hämmästyttävään tilanteeseen, että taittelun lopputuloksena kartan kansisivu olisi todella siinä päällimmäisenä. Tässä taas toimii yksinkertaistettu ajattelu: jos kartta on pienempi, se on oikein taiteltu. Äkkiä vaan hanskalokero auki, kartta sisään ja luukku kiinni.

Nyt joku vois tietty huudella jostain gps-paikantimista ja puhuvista navigaattoreista sun muista, mutta ei niissä oo ollenkaan samaa automatkailun henkeä kuin kuskin näkyvyyden oikealle tukkivassa lakanassa, jonka avustamana jokaisen tulevan risteyksen kohdalla arvuutellaan että “Siinä kyltissä lukee ehkä Eura tai Äetsä tai Huittinen. Tai voi siinä lukea Tamperekin.” Ah, tulispa kesä ja halpa bensa!

Minä taas olen taistellut karttojen kanssa vastaavanlaisissa taitteluongelmissa. Varsinkin kartanlukijana etupenkillä. Kun kojelaudalla on puoli hehtaaria paperihaitaria joka ei suostu taipumaan entisille sijoilleen ja kuski kyselee, että missä nyt mennään, ja ollaan juuri siirrytty kartan toiselle puolelle ja väärä moottoritien liittymä tietäisi useita kymmeniä hukkakilometrejä - niin silloin ei oo myöskään hauskaa.

Kaikesta huolimatta: pikaista paranemista! Lohdutusta myös: se mikä ei tapa vahvistaa.

Kyselit sitä päänhierojaa blogissani. Se oli tuliaisia Barcelonasta, kun luokkaverini ystävä toi niitä koko minun luokalleni.

Muistaakseni olen nähnyt jossakin suomalaisessa nettikaupassa samantyylisen päänhierojan. Mutta en millään saa sitä päähäni, että missä. Ja samainen kapine on tullut myös vastaan jossakin lehdessä, jonka olen lukenut. Mutta voin yrittää etsiä tuota vempainta, jos se kävelisi vastaani jossakin .