Voisiko nyt esiin astua se idiootti joka on keksinyt kesä-/talviaikapelleilyn, ja kaikki ne vässykät, joilla mahdollisesti olis valta mutta ei tahtoa tai munaa saada tätä schaibaa loppumaan, vois mennä tonne meren jäälle odottelemaan säiden lämpenemistä. Miksimiksimiksimiksi pientä ihmistä, joka ei muutenkaan saa unta sunnuntai-iltaisin, kiusataan sillä, että normi viiden tunnin sijasta nukutaankin neljä?

Mitä ttua se valoisuus mihinkään liittyy, kun kesällä on kuitenkin valoisaa ympäri vuorokauden ja talvella pimeetä sama aika? “Energiansäästöä”, my ass. Tässähän se säästetty energia tulee hyvin käytetyksi ku tarvii vitutustaan purkaa.

Voisko joku esittää hyvän perustelun miks tämmöstä kikkailupaskaa on, ja sitä siedetään vuodesta toiseen? No? Niin, sitähän minäkin - ei voi.

Maaliskuukin alkaa olla ehtoopuolella, lumen ja rännän välimuotoa pukkaa vaakatasossa iltaysiltä, lämpötila on miinusnolla (jonka erottaa plusnollasta se, että rännän vaakatasoon saattava tuuli on hyytävä), tasatahtia kanssani nyrkkigrilliltä Vilhonvuorenkatua alaspäin tallaava puistokemisti pauhaa pelottavalla intensiteetillä “Here comes the sun, tidididi, here comes the sun, it’s alright…” Todellisuuden pakeneminen hiipii itsellekin mieleen. For real. Miks mun kalenterissa ei oo huomiselle merkintää “Helsinki-Bali AY067″?

Mä en oo mikään kerrostalostalkkeri ja naapurikyttääjä, mutta kun vastapäinen talo on vain muutaman metrin päässä ja silloin tällöin tulee uloskin vilkaistua, niin oppii tahtomattaankin juttuja muiden ihmisten arjesta. Kotonaan valot päällä alasti käyskentelevät kaupunkilaiset on kulunut juttu, mut meitä vastapäätä asuu sellanen valtava koira. Ja se koira viettää suuren osan ajastaan asuntonsa ikkunalaudalla. Talouden ihmisasukit jättävät iltaisin yhdestä ikkunasta sälekaihtimet sen verran ylös, että koira mahtuu istumaan siinä ikkunalaudalla ja katselemaan ulos.

Tai ainakin vietti, jätti ja mahtui. Yhtenä päivänä sitä koiraa ei näkynytkään. Eikä seuraavana. Tai sitä seuraavana. Vaikka mulla ei ole mitään käsitystä keitä nää ihmiset on, enkä mä sitä koiraakaan varmaan tunnistais kadulla, niin silti tuli jotenki surullinen olo. Et mitähän sille koiralle on sattunu? Kämpässä kuitenki palo valot tasasesti, joten ei ne missään reissussakaan olleet. Ehkä on niin kylmä että se ei viihdy siinä ikkunalaudalla? (Iso karvanen koira?) Ehkä se pelkkä koira on jossain reissussa? Entä jos se on kuollu?

Hassua, miten oman elämän kannalta merkityksetön asia voi aiheuttaa apeutta ja jäädä vaivaamaan, kun ei oo keinoa selvittää todellisia syitä. Vähän sama juttu kun viime kesänä Sörkan metroasemalla oli usein aamuisin sellanen vanhempi, parrakas, herttainen laitapuolen setä soittamassa nokkahuilua. Selkee pummin habitus, mut hänpä ei pummannut euroa “soittaakseen äidille” - hän soitti nokkahuilua. Välitön lämpönen ja hyvä mieli joka aamu. Mut sit yks aamu se ei ollutkaan siellä. Eikä oo ollut sen koommin. Rutiinit rikkoutuu ja vastauksia ei ole, on vain (turhan vilkas) mielikuvitus.

Mutta toissapäivänä se koira oli taas siellä ikkunalaudalla. Voi sitä yhdentekevästä asiasta kihonnutta riemua. Elämä on taas uomissaan. Ehkä väistämättä saapuva kevät tuo sen nokkahuilu-sedänkin takaisin?