Kymmenen vuotta sitten Voionmaan opistolla tentteihin luku keskeytettiin aina sanattomasta sopimuksesta Salkkareiden ajaksi. Noiden aikojen jälkeen en ole ko. sarjaa paljoakaan vilkuillut, kunnes eilen. Kotiuduin töistä vähän seiskan jälkeen, keittelin finrexinit ja ajattelin ottaa vähän “omaa aikaa” ennen kodinhoidollisia velvoitteita (okei, tässä lauseessa oli moni asia vinksallaan, mutta ei nyt takerruta siihen). Ja katsoin siis kokonaisen jakson Salattuja elämiä.

Ja mitä helvettiä?! Onko maailma muuttunut mun ympäriltäni kertaluokkaa pahemmaksi paikaksi, olenko niin kalkkeutunut etten enää tiedä minkälaisten ongelmien kanssa ihan tavallinen nuoriso tänä päivänä painii?!! Koska silloin “minun nuoruudessani” Salkkarit käsitteli sellasia asioita kuin homoutta, iskän uutta vaimoa, uskonlahkoon hurahtamista, jnejne., you name it. Kaikkee sellasta et joku-tuns-jonkun-joka. Salatut elämät oli vertaistukisarja mihin tahansa ongelmaan - ei niin pientä tai suurta elämän haastetta etteikö sitä ennen pitkään Salkkareissa käsiteltäis.

Mutta mitä nyt?? Myydään pimpsaa huumevelkojen kuittaukseks, vaihdetaan vauvoja, kidnapataan ex-tyttis ja teljetään se häkkiin… Yhdessä jaksossa! Tällaistako tuolla Maailmassa tänä päivänä on? Kyllä ennen oli Salkkareissakin ongelmat pienempiä, niin kai sitten maailmassakin. Huokaus.

Ps. Veisköhän kukaan enää ees kukkia Töölön ratikkakiskoille sarjahahmon muistoksi?

Mä tykkään marsuista, paljon. Mulla on tämmönen marsu taustakuvana sekä läppärissä että puhelimessa. Mutta se ei ole mun marsu. Eikä kenenkään tutun marsu. Se on vaan joku marsu, jonka mä löysin netistä, ja se oli musta söpö. Nyt mä tuun aina hyvälle tuulelle ku vilkasen puhelinta tai kun napsautan koneella työpöydän esiin. Marsu! (Se on myös hieno sana: marsu, marsumarsumarsumarsumarsu. )

Mut ajatelkaa, jos mulla olis taustakuvana joku pikkulapsi? “Onks toi sun?” “Ei, ku mä löysin sen netistä, ja se oli musta söpö.” Ja jos mä olisin vielä mies?

Mietittiin tuossa myös, kun vanhemmat kuvaa lapsiaan esim. maauimaloissa. Ja aina ne kuvat ei oo ihan siitä skidin korvanjuuresta näpsäistyjä, vaan sillai rennommalla otteella, myös muita lapsia kuvassa näkyen. Kuvittelenko mä vaan, vai oisko sillä teidän mielestä eroa, hilluuko lapsia täynnä olevassa uimalassa kameran kanssa nainen vai mies?

(Kuva guineapig chatter)

Koska olen jo keski-ikäinen niin voin aivan hyvin profiloida blogini sairaskertomukseks. Ja jos ei just mitään satu olee päällä ni voin keksiä jotain, Google on siinä kiva kaveri. Muistatteks sen alati sairaan Matikaisen rouvan Ruusun Ajassa, jolla (muka) oli aina kaikki taudit? Voiks kukaan muu muistaa tollasta.. Tää menee taas siihen lokeroon et kuinkahan monta kieltä mä jo osaisin jos tollaset turhanpäiväset tiedot ei tukkis mun aivosoluja. Tai ehkä mä osaisin vaikka laittaa ruokaa! Tai soittaa kitaraa? Mut ei.

Eiku voi vttu kun pitää olla taas kipeä. Oon ollu jo viikon, täällä kuolon korinoissani saan nyt vasta ääntä pihalle sen verran että pääsen tänne valittamaan. Kammottava perintöä odotellessa -yskä, kai tiiätte: kun se kohtaus vihdoin vaimenee ni ei voi olla ihan varma et nytkö se kuoli? Yskä ja kylkiäisenä selkäpiitä riipivän seksikäs hurmausääni otti kunnolla tulta alleen viime pe-la -välisenä yönä, just taktisesti kun lauantaina oli parhaan kaverin kolmekymppiset. Ja voi kyllä, pidin puheen. Annan vanha ryyppykaveri Rajamäestä tässä, hei!

No joo, maanantaina kävin sit lääkärissä. Tai luulin käyneeni. En oo ihan varma. Puol sekuntia se kokeili mun kaulaa, 2 sekuntia katto mun kurkkuun ja vetäs diagnoosinsa: virus, kolme päivää saikkuu. En todellakaan halua itsekään syödä antibiootteja jos sellaseen ei oo tarvetta, mutta koitin siinä kuitenki kysellä, että mistä sen tietää ettei se oo vaik keuhkoputkentulehdus (”ei se yleensä ole”) ja niille antibiooteille ois oikeesti käyttöä (”ei niitä kannata turhaan syödä”). Mä oon aika varma et se oli joku sellanen Valelääkäri. Niitähän on ollu liikkeellä.

Noo, huomenna Tahkolle. Katotaan jos joku yllättävä musta rinne pelästyttäis tän pöpön mäkeen. Nimimerkillä: viimeks hajos kamera. Tässä hänen viimeinen tervehdyksensä:

Hämmennyin vastuullisuudestani ja järkevyydestäni kun hankin viikon sisään sekä henkilövakuutuksen (sisältäen kiipeilyn, satku lisää vuodessa, hmph) että liityin työttömyyskassaan.

Onneks kuitenkin osaan ottaa vielä riskejäkin elämässä: Söin tänään lounaalla punajuuria ja tomaattikastiketta, vaikka mulla oli valkonen paita. Mustikka-aiheinen jälkkäri olis ollu jo suorastaan kreisii.

Edit. Paitsi et tajusin just, et se mun valkonen paita oli valkonen kauluspaita. Täytynee lähtee tänään kreisibailaa.

Edit2. Paitsi et ei kukaan oikeasti nuori ja menevä ihminen taida enää käyttää termiä kreisibailaa. Vttu.

Oon nyt ollu kaks päivää kipeenä, itekseni neljän seinän sisällä. Loputtomasti aikaa surffata. Hetki sitten tilasin nettiputiikista nahkahousut. Jep. Nahkahousut. Mä jotenkin “inspiroiduin” kun kattelin yhtä muotiblogia. Paitsi et vtut se mikään inspiraatio ollut, se oli mielenhäiriö. Korkeamman kertaluokan mielenvikaisuuden ilmentymä ja luottokortti aivan liian lähellä. Nahkahousut?! Netistä!! Millähän todennäköisyydellä ne on oikean kokoiset/malliset/väriset oikean-yhtään-mitään? Sillä samalla todennäköisyydellä kuin miksi mä en ikinä koskaan milloinkaan tilaa vaatteita netistä. Ja päätin sitten aloittaa nahkahousuista. Jooh.

Flunssasta huolimatta pakenin pihalle tuulettumaan ennen kuin saan enempää vahinkoa aikaan. Suuntasin luontopolkuni ensin Hämeentietä pohjoiseen, sitten Mäkelänkatua luoteeseen, idyllisen puu-Vallilan poikki vastustaen Pikku-Vallilan kutsua etten vaan saisi uusia “inspiraatioita” ja Teollisuuskatua takaisin kotiin. Puu-Vallilaa lukuunottamatta melko karun urbaani lenkki siis. Mutta täytyy sanoa että on kaksi väriä joissa nämä nurkat näyttää parhaat puolensa: valkoinen ja vihreä; mielinmäärin hohtavan valkoista lunta tai auringonvalossa kylpevät kesäiset puut ja nurmikot. Ja näistä molemmista ollaan saatu viimesen vuoden aikana nauttia hämmästyttävän paljon. Oon myös aika tyytyväinen ettei mulla ole autoa. Tonne kun nyt menisin mun ajan-viisi-kertaa-vuodessa tahdillani, niin olis aika sama olisinko koskaan sitä autokoulua käynytkään*. Hasardia menoa.

(*Mikä ei tahdo sanoa että olisin huono kuski, ei vaan toi omien ajotaitojen suhteuttaminen poikkeuksellisiin sääolosuhteisiin olis välttämättä ihan hanskassa.)

Jos niiden nahkahousujen kanssa käy sellainen maailman kahdeksas ihme että ne on hyvännäköiset, niin mä kyllä laitan tänne ensimmäisen (ja viimeisen) Päivän Asu -kuvan. Niinku tribuuttina tälle mun inspiraation lähteelle. Ainakin niistä nahkaan verhotuista kintuista. Ja lupaan seistä varpaat sisäänpäin. Jos tätä ihmettä ei tapahdu niin tästä ei enää puhuta.

Huhhuh. Toivottavasti huomenna pääsee jo töihin.

Jos on Virtanen, ja se menee naimisiin Virtasen kanssa, niin voiko se olla Virtanen (o.s. Virtanen)? Entä jos se Virtanen sit eroaa ja menee naimisiin toisen Virtasen kanssa, niin voiko se olla Virtanen (o.s. Virtanen, ent. Virtanen)? Ja (lisäys kommenttiboksin inspiroimana): Voiko Virtasen kanssa naimisiin mennyt Virtanen olla Virtanen-Virtanen? =D

Ihan älyvapaatahan toi olis, mutta jos haluaa, niin voiko?

Oikeestaan mun piti tulla marisemaan siitä, miten tyhmä toi tykkäys-nappula on, kun ei kukaan sitä paina. Että täytyis varmaan laittaa viereen buu-nappula, jos sillä vaikka sais jotain säpinää aikaseks. Kaikkein ankeinta kun on olla herättämättä minkäännäköisiä tunteita. Vastoin kaikkia oletuksianne mä laitoin ton nappulan tohon oikeestaan siks, että näkisin vähä kuinka moni ihan oikea ihminen tätä lukee, en siis varsinaisesti kalastellakseni kehujanne (paitsi ehkä vähä). Aika harva kun jaksaa kommenttia kirjoittaa. Joku tilastointihärpylä väittää että täällä kävis toisinaan kuusikymmentäkin yksittäistä kävijää päivässä. Varmaan. Tai ehkä ne on niitä jotka tulee tänne legendaarisella “isot vitut” haulla (ja taas kohosin hakutuloksissa ylöspäin!) ja huomaa hyvin nopeasti et, no, ei.

Mut siis mun marinan aihe meni vähän mönkään ku täällä oli sittenkin jotkut ihanat käyny nappia painamassa. Jee. <3 Et piti sit kirjottaa se toisiks paras juttu.

Töissä kosahti tänään netti. Hirveen kiva, kun kyse on sosiaalisen median analyysia tekevästä softafirmasta. Dominot kaatuu yks toisensa jälkeen kun kantapäätekniikalla oppii mikä kaikki tosiaan tarvitsee nettiä. Nimimerkillä “Lähetänpä tämän tiedoston itselleni ja menen kotiin jatkamaan töitä”, “Ai ei voi tehä duunii? No katellaan Youtuubista videoita ja hengataan Facebookissa”, tai “Kuuntelenpa Spotifysta musiikkia”, ja miksei myöskin “Kysynpä Skypellä naapurista et toimiiko siellä netti”. Ehheh. Vttu et lähetä, et kato, et hengaa, et kuuntele etkä kysy. Hähä. Ole kädetön.

Tuli vähän samanlainen fiilis ku joskus kotona on menny sähköt. “Täähän on mukavaa. Ollaan nostalgisia ja kuunnellaan radiota!”… “Ainiin kahvinkeitin ei tietenkään toimi - no mut keitetään teetä!”… Ja kyllähän niitä vessan valoja nyt kuitenki täytyy joka kerta kokeilla laittaa päälle. Kuinka hidasälyinen voi ihminen olla?

Ja mitenhän sitä on ennen pärjätty, silloin Wanhaan Hywään Aikaan.

Toiveet todella toteutuu joskus. Viikko sitten sanoin ystävälle puhelimessa jotensakin että “olis ihan kiva tulla kipeeks, sais vähä lomaa töistä”. Kolme tuntia kului ja PAM - nenä oli tukossa.

Ei se flunssasena olo tietenkään herkkua ollut. Eikä se mitään “lomaa” ole, maata surkeana sohvalla, pää kipeänä liiasta nukkumisesta ja yöllä ei tuu uni, joka lihasta särkee ja telkkarin ohjelmat on huonompia kuin muistikaan. Mutta nyt kun alkaa helpottamaan niin huomaan, että jotain kivaa flunssassakin on.

Se on se kaikenlaisten rohtojen väkertäminen. Kun julkisesti (eli Facebookissa) hihkaisee olevansa kipeänä, kaverit pistävät isoisomummun flunssareseptit kehiin: inkiväärihunajasitruunatee, hunajarommitee, inkiväärivalkosipulihunajajuoma, echinaforce,… Kassan kautta ja kotiin näpertelemään. Vedenkeitin laulaa ja aamutakkinen nuhanenä pilkkoo, raastaa, puristaa, keittää, liottaa. Kolmen eri mukin kanssa vetäydytään sohvalle viltin alle. Höyryävistä juomista toiset on parempia kuin toiset, yhtä kaikki mitään näistä ei olisi tullut “ihan muuten vaan” kokeiltua. Kaikki napaan ja edes pienen hetken on ihmeparantunut olo. Sitten kierros alkaa uudelleen.

Ei mikään näistä taikajuomista taida kunnolla auttaa ainakaan enää siinä vaiheessa kun flunssa on jo täysillä päällä. Mutta jotain mukavan lämpöistä näissä pienissä flunssasairastamisen rutiineissa on. Aika pysähtyy eikä mikään ole niin tärkeää kuin eri ainesosien koostumus ja keskinäinen suhde, oikeaoppinen liotusaika ja riittävän kuuma vesi. Tämän takia kerran-kaksi vuodessa flunssakin on ihan siedettävä.

Että kiitos vaan kaikille salaiset flunssarohtoreseptinsä jakaneille. Lisääkin saa laittaa tulemaan seuraavan kerran varalle. Koska sehän tulee taas, ennemmin tai myöhemmin.

Tiesittekö, että Helsingissä myytävistä asunnoista 95 prosentissa on erinomainen pohja? Ja kun puolet niistä on vielä harvoin tarjolla, niin johan tässä on varsinaiset kissanpäivät asunnonetsijällä.

Luin lehdestä että nuuskalakia ollaan tiukentamassa. Tuli mieleen samat asiat mitä oon nuuska vs. rööki -asiasta vaahdonnut aikasemminkin - vaan en täällä.

Nuuskan käyttäminen on ihan helvetin typerän näköistä. Se turvonnut nuuskahuuli on kovin kaukana mistään viileestä. Mielestäni jopa röökinpoltto voi näyttää viileeltä, jos ei ajatella sen epäterveellisiä vaikutuksia ja hajua - mutta nuuskakin on epäterveellistä, haisee kamalalle (joskaan haju ei tartu käyttäjäänsä samalla tavalla kuin tupakka) ja lisäks näyttää ihan superdorkalta. Kun kaveri on jotenkin viimesen päälle “huolettoman tyylikäs”, tiedättehän: vähän kuluneet kuteet (ne oli sitä jo kaupasta ostettaessa), hobo-tyylinen mukaresuinen kaulahuivi, parin päivän harkittu sänki jne., ja sitten se tökkäsee sen nuuskan huuleensa niin voi elämä. Se ei todellakaan ole viimeinen silaus sille viileydelle, vaan se vaan näyttää yksinkertaisesti ihan-vitun-tyhmältä. Ja joo, en mä usko et kukaan paljonkaan yli 15-vuotias tekee kumpaakaan näyttääkseen viileeltä, mut huomaakohan nuuskaajat että se touhu ei oo edes neutraalin näköistä, vaan pöljän.

Lisäks mua vaivaa että nuuska tuntuis olevan etenkin sen käyttäjien mielestä jotenkin hyväksyttävämpää kuin tupakointi. Tupakoijat usein tajuaa edes kysyä, että onko ok jos polttaa seurassa - nuuskankäyttäjät ei kysy koskaan. Okei, et voi olla passiivinen nuuskaaja, mutta kyllä sekin haisee kamalalle. Kukaan ei stumppaa röökiään sisätiloihin, esim. pöydälle, mutta niitä nuuskanöllejä löytyy toisinaan sieltä täältä. Töissä kukaan (fiksu) ei jätä röökiaskia pöydälle jos asiakas tulee käymään - antaako se nuuskatörppö muka jotenkin raflaavamman kuvan haltijastaan?

Ja ei, mä en polta tupakkaa, eikä meidän taloudessa käytetä nuuskaakaan, tämä ei siis ollut oma puolustuspuheenvuoroni eikä pitkällisen vierestäkatsomispiinan synnyttämä angstinpurkaus. Tää nyt oli vaan tämmönen, hmm, mielipidekirjoitus.