Siis mitä helvettiä - eiks tänne oo taas kuukauteen tullu yhtään uutta postausta?? Damn.
No, kohta tulee. Asiaa on ainakin seuraavista: pölypussit, hihasilityslauta, liikennemerkit ja mökkeily. No vähä huijasin, ei mul mökkeilystä oikeesti mitään keuhkottavaa just nyt mielessä oo, mut enköhän mä jotain keksi.
Stay tuned.
Panokseni Suureen Pyllykohuun!
–> Oli muuten samat shortsit ja släbärit vielä lauantainakin Aleksanterinkadulla. Olihan tääl kuitenki n. +10 ja sato vettä, ja pojat ihan sellaisessa sivistyneessä keskieurooppalaisessa hilpeystilassa. Rupes kyl hymyilyttämään. Leijona suree. 
Mun duunipaikka muutti. Mulla on ollut suuria logistisia haasteita ehtiä ajoissa töihin. Mä nyt oon joka tapauksessa aina vähän myöhässä joka paikasta, mut nyt se on jo liian huomattavaa.
Käytännössä mulla on useita vaihtoehtoja mennä töihin. Ne jotka tuntee Helsinkiä saa ehkä tästä (niin kovin syvällisestä) jutusta enemmän irti, jos annan vähän tarkempia koordinaatteja. Mä asun siis Kurvissa, ja mun työpaikka on tätä nykyä Pursimiehenkadulla. Sinne pääsee mukavasti suoraan
a) Bussilla numero 16, joka vetää antaumuksellisen sightseeing-reitin Kruunuhaan ja Ullanlinnan läpi. Paljon kivoja kauppoja ihasteltavana matkan varrella. Myös paaaaljon mukulakiveä, joka ei pitkäks venähtäneiden iltojen jälkeen oo ihan niin jees. Tää varsinainen bussimatka kestää aika pitkään, mut kuitenki siedettävät 20 minuuttia. Mutta tän matkan järjestelyyn tuhraantuu paljon enemmän: Bussipysäkille on pakko mennä vähän aikasessa, koska bussiin on vaikea ehtiä juosten, jos se sattuukin olemaan tulossa jo kun käännyt rantatielle. Plus et tää bussi kulkee noin 20 minuutin välein - jos missaan sen, niin odotusaika on pitkä, tai sit täytyy vaihtaa vaihtoehtoihin b tai c, mikä tarkoittaa siirtymistä toiseen suuntaan kodistani. Ja koska mä katon sitä aikataulua kotona ja tähtään just tasan siihen merkittyyn aikaan, niin todennäköisyys pelkkien perävalojen näkemisestä on huomattavan suuri.
b) Ratikalla numero 6. Ratikat on kivoja, mutta Sörnäinen-Hietalahti -ratikkamatkalla jopa minä ehtisin kutoa villasukat.
c) Metrolla Kamppiin ja bussilla nro 14/14B perille. Tää olis ilmeisesti nopein vaihtoehto, mutta vaihtaminen on mun mielestä lähtökohtasesti ihan perseestä. Matkustamisessa pahinta on odottaminen. Se, että tököttää kuin tikku paskassa, eikä voi tehdä ite mitään matkan etenemisen eteen. Tästä syystä kartan vaihtoehtoja, joissa pitää vaihtaa. Mutta tää on ainoa vaihtoehto, jossa ei tarvitse katsoa aikataulua, mistä propsit. (Kieroutunutta, että mä vihaan odottamista, ja kuitenkin aiheutan odotustilanteita toistuvasti muille olemalla ite myöhässä. Noh, maailma ei ole täydellinen.)
En ole vielä päättänyt suosikkiani noista reittivaihtoehdoista. Onneksi bonusvaihtoehtoni d on aivan nurkan takana:
d) Polkupyörä!
Nurkalla on siis vuosihuolto, johon koko talven taivasalla majaillut pyöräni olis kai vietävä, ennen ku sitä uskaltaa alkaa käskyttää päivittäisillä työmatkoilla. On muuten erinomaisen fiksu veto ostaa seitsemän huntin pyörä ja jättää se Helsingin talven armoille ilman mitään suojaa. Ei uskois ihan viime syksynä ostetuks. Mut kai sitä viel saa kiillotettua. Pahimpia on sellaset ruuvit, jotka on pienessä kuopassa - siinä kun se vesimassa seisoo montussa ruuvin päällä koko talven, ni ruostuiskohan se? Enpä tiedä.
Se on kuulkaa hyvä tulla välillä kipeeks. Piipahdin maanantaina Tukholmassa työreissulla, ja nappasin mukaani jonkun sikainfluenssan. Nyt tehokas sairastaminen päällä, et ehtis vappukuosiin huomiseks. Toki rommitotilla ja jekulla saa hetkellisen juhlakunnon päälle, mut jälkimainingit on yleensä sitä karseemmat. Muistissa edelleen Millennium-uusvuos, josta “ei-vaan-voinu-jäädä-pois”. Kolme päivää 39,5 asteen kuumeessa siihen perään oli ihan ok hinta silloin, mut ei nyt ehkä sentään Vapusta nollaysi.
Niin se mikä hyvä juttu tässä sohvalla kököttelyssä on, on tietysti tää et ehtii vihdoin päivittelee blogia. Onneks mulla on vielä ainaki yks lukija, joka vähä potkii persiille tässä asiassa. Thanks Katja.
Katjaa ainaki kiinnostaa ihan sikana selitykset, miks en oo kirjottanu. Kerron silti, koska tää on muutenki hyvä juttu. Mulla oli (ja voi stana jos oon nyt laskenu väärin) vihoviimeinen tentti yliopistolla eilen. Siihen valmistautuminen ja samaiseen kurssiin liittyvän harkkatyön tekeminen on vieny kaiken ajan siltä, jota edes teoriassa vois kutsua omaksi ajaksi. Elämä? Error 404: Page not found.
Mut siis se tentti: Ekaa kertaa ikinä mä osasin vastata joka ainoaan kysymykseen! Kaheksan vuotta opintoja ja viimein mä oon oppinu jotain ihan oikeesti niiden kahen opintoviikon edestä. Mahtia. Niin siis emmä nyt sano et vastaukset oikein olis ollu, mut ainakaan ei tullu perinteistä kylmää hikeä kyssäreitä lukiessa ja sitä ääliö-tunnetta ku tietää suoltavansa vaan jotain sontaa paperille, et jos jotain säälipinnoja sais. Meidän laitos kun ei juurikaan edes sellaisia harrasta. Et hyvä fiilis ois. Alkakaahan hakea jo mekkoja naiset ja silittää paitoja miehet, mun juhliin ei missä tahansa ryysyissä sit tulla. (Ja vinks: Pelkästään valkoviiniä sit niihin lahjapussukoihin, mä en voi juoda punkkua.)
Mut niin, noista ryhmätöistä. Vaikka mä olenkin hirmuisen sosiaalinen ja avoin ja blaablaa, niin mä lähtökohtaisesti vihaan ryhmätöitä. Joko muu ryhmä on ihan perseestä eikä tee mitään, tai sit mä ite olen ihan perseestä ja haluisin vaan tehä kaikki vähä sinnepäin, rimaa hipoen ykkösellä läpi. Mutta, mun luonteessa on sellaisia elämää vaikeuttavia piirteitä kuin solidaarisuus ja omatunto.
Jos joku toinen ryhmässä on ahkera, niin mun on tosi vaikee olla tekemättä vähän enemmän ku oikeesti haluaisin. Mä en halua olla se ääliö, joka laskee ryhmän keskiarvoa. Ryhmätöissä mä saatan olla tunnollinen ihan vaan velvollisuudesta muita kohtaan. Teenköhän mä sitä sit muutenki elämässäni, ihmissuhteissani?
En usko. Mulla on loppujen lopuks tosi vähän ystäviä, joihin pidän aktiivisesti yhteyttä. Toisiin useammin, toisiin harvemmin (mitäs asutte siellä pöndellä - mä en pidä puhelimessa puhumisesta, enkä nimenomaan suostu soittamaan jostain velvollisuudentunnosta). Heistä mä pidän kiinni, ja teen sen isoks osaks ihan itseni takia. Koska mun elämä on parempaa kun he ovat osa sitä. Mun ystäviin pätee todella se, että laatu korvaa määrän. <3
Tänään on mun kielikorun vuosipäivä. Mä en käsitä, miten voin muistaa jotakin tällaista. Sitä en kyllä muista, mistä vuodesta oli kysymys, jostain kymmenen vuoden takaisesta kuitenkin. Mutta päivä oli tämä, 16.2., siitä oon varma. Se saattaa auttaa muistamisessa, että mun isän nimpparit on tänään. Mut mistä sellastakaan voi muistaa, isän nimppareita (kattomatta kalenteriin siis)? Mä niin usein kelailen, et mitähän kaikkea tarpeellista mäki voisin osata, useita kieliä vaikka, jos tällaset asiat ei jemmailis mun päässä ryöstämässä mun muistikapasiteettia.
Meillä oli ystävänpäivänä 15-wee bileet. Eli kotibileet Vantaalla, joihin piti tulla sellaisena kuin oli 15-vuotiaana. Napapaita, flanelliruutupaitis solmussa vyötäröllä ja suoralahkeiset farkut. Jenkkihuivilla terästetty ponnari. Älkääkä yrittäkökään väittää, että näin muodikkaita oltiin ainoastaan Rajamäessä. Pilotti ja nappiverkkarit on myös melkosen osuva tuon ajan inkarnaatio. Näin siis vuonna ysiviis. Onneksi se on jo kaukana takana.
Ihan vaan siksikin, ettei mun tarvii juoda lonkeroa useammin. Alkon lonkeroa tietysti, koska silloin kaupan lonkerossa oli vain 2,7 prosenttia. Kaljaa en vielä tuolloin kyennyt juomaan muuta kuin pakon edessä, jos kukaan autollinen ei lähteny naapurikylän Alkoon hakureissulle. Hetken jo lauantaina Alkossa mietin Pöytäviinapullo kädessä, mutta en kyenny lähtemään siihen leikkiin. Vaikka se olisi kyllä ollut autenttisempaa. Parhaan kaverin kanssa jaettiin Pöykky kahteen litran limupulloon ja lurautettiin aplarimehua tai smurffilimppaa päälle. Pillit perään ja kylille. Morjes. Mikä drinksuresepti. Ei ehkä kauheen tervettä, mutta hauskaa.
Tiedoksenne muuten että Green Limea ja Marlin Mustikka-vadelmaa ei valmisteta enää. Tai kohta ehkä valmistetaan, kun bileiden osanottajat on kiertäny vuoronperään kysymässä noita stadin Alkoista. Eiköhän tästä joku markkinamies keksi, että kysyntään on vastattava tarjonnalla! Kuinkakohan moni niistä usko meijän sivulauseisiin ujutetun tarinan 15-v. teemabileistä (pakko, ei tollasia juomia kehtais muuten kysellä) ja kuinka moni oletti meidän olevan hakemassa viinaa ei-ihan-vielä-täysikäsille?
Hei mut kenelle joku Marlin mustikkavadelma ees oli tehty?? Noin niinku virallisesti. Eihän sitä kukaan makuaistin omaava voinu oikeesti juoda, eikä sitä voi käyttää blandiksena mihinkään (juotavaan). Ei kai viinaa nyt virallisesti voi tehdä viistoistavuotiaiden makuhermoja helliväksi? Ehkä just siks sitä ei valmistetakaan enää - ja hyvä niin.
Heräsin tänään lumiauran kolahduksiin. Kuinka siistiä. Joskus penskana siihen ääneen herääminen oli jotain aivan sietämätöntä. “Joskus penskana” viittaa aikaan, jolloin talvi tarkoitti lunta.
Nyt on viikon verran ollu Helsingin mittakaavassa perkeleesti pakkasta. Kymmenen astetta, oh. Ja aurinko paistanu, upee keli. Ja eilen satoi viimein lunta, senku paranee. Ja tänään oli pari astetta plussaa. Tietysti. Miksei voi tulla eka lunta ja sitten sitä pakkasta, että se lumi myös pysyis yli kolme tuntia? Mikä siinä yhtälössä on niin vitun vaikeeta?!
Mun flunssa jatkuu edelleen ja tänään sain lähetteen korvalääkärille. Korvalääkäri kuulostaa jotenki siltä, et siellä käy vaan lapset. Saakohan sieltä tarroja?
Eipä vähän mielikuvitukseton mummopostaus. Sään parjaamista ja sairastarinan jatkoa. Onneksi mielikuvituksekkaammat kaverit järkkää ystävänpäivänä “Olen taas 15-vee” -bileet, ehkä se vähän kompensoi. Green limea, pinkcattia, pöytäviinaa aplarimehulla. Pillillä suoraan litran limupullosta. Hirveet pohjat, koska dises ei sit pysty enää juomaan. Mikähän ois maailman paskin hiuslakka, jolla sais kaupungin törkeimmän heittarin? Paljokohan Hesarin spuget haluu hakista? Myydäänks viisnollaykkösii vielä? Mikä on 2000-luvun Arkku ja pääsisköhän sinne tsägäl sisään? Tästä ei voi seurata mitään (muuta kuin) hyvää…
Mjahas, se on sitte uusi vuosi napsahtanu kalenteriin ja alku on ainakin ollu lupaava. Hesari on ominut mun Vuoden Teeman ja kerää tänä vuonna lukijoiden Onnenlauluja, kun toissa vuonna kerättiin Synkimpien satoa. Lisäks oon kuullut huhuja kahdestakin (2) linja-autosta, joissa on ollu kello oikeessa. Kiistaton merkki paremmasta vuodesta. Ja ainoot jalkavammat nollaysi löytyy toistaseks kaverin koiralta. Ankeeta sekin, mutta nyt täytyy vaan olla laskematta sitä, etten ala ennustamaan tuomiopäivää kun vuosi on hädin tuskin avannut silmänsä.
Päivä kerrallaan, päivä kerrallaan. Ja paijauksia Wanda-hauvalle
Ps. Tein myös tapojeni vastaisesti yhden uuden vuoden lupauksen. Sellasen toteutettavissa olevan. Lupasin mennä luovuttamaan verta. Menkää tekin.
Arvatkaa mikä mua ärsyttää aivan sikana? Äänestysohjeet!! On bigbrotherii ja on idolssii, ja on vttu äänestysohjetta! Joka helvetin mainoskatkolla pitkin päivää. “Äänestä juuhania lähettämällä viesti juuhan plus tai juuhan miinus….” GRRRHHHMMMPPHHHH. Onneks näit tyyppei on koko aika vähempi, ni ohjeisiin kuluva aika lyhenee.
Pitäis vissiin kattoo vähä vähemmän telkkaria. Mut mitä sitä nyt kipeenä muutakaan osaa tehdä.
Sellasta sitten, täällä. Rouhee rahina, sanoi tohtorisetä.
Lääkäri lähetti labraan ja sieltä takas käytävälle oottelee pääsyä takas lääkärin pakeille. Eli toisin sanoen ehdin istuskella Mehiläisen käytävillä hyvän tovin. Ja tokihan siellä taas soitettiin sitä kummallista sairaalasoundtrackia: Anssi Kela. Vttu AINA. Ja sit se biisi on viel joku Mikan faijan BMW, tai sit se “meistä tuli lääkäreitä, jne” (se varmaan ihan tarkotuksella, tajusin vasta). Molemmissa biiseissä henki on jotenki se, että nuoruusvuosista on sikana aikaa. Hei kiitos. Ihan kuin en tuntisi itseäni jo valmiiks vanhaks haukkoessani henkeä tässä steriilissä ympäristössä.
Seuraavana raitana tätä Sairas Vanhus -efektiä kompensoimaan tuutataan James Bluntia. You’re Beautiful! Ei kuulkaa auta enää, A. Kela nollas jo.
Suomella on käyny flaksi herra Bluntin keikkakalenterissa: Jamppa heittää keikan Helsingissä Ystävänpäivänä. Mikä mahtava mahdollisuus kaikille maailmanparhaillepoikaystäville kerätä pointsit kotiin. Itse tosin ilmoitin Timolle varmuuden vuoks että ei tarvi.
———
Miksei enää nykyään päivisin tuu Koulu-TV:tä? Ostoskanava neljättä päivää ei oo lainkaan niin viihdyttävä kuin Robotti von Rosenberg!
Mun kirjotukset on ollu vähä tämmösiä lehdistökatsauspainotteisia mut ei nyt voi mitään. Lehdet kirjottaa niin hassuja juttuja. Ja omat jutut on niin vähissä. (Ja huonoja.)
Nyt on palkattu oikee toimisto mainoskampanjaan. Oli pakko kokeilla ja selvitellä et mitvit, kun kerta Hesarista tämmönen pompsahti. Viis saatanallisista myrskyvoimista, jotka repii ristejä kirkoista. Kuitenki hei Pökäle. Tsihi.
Ps. Niin joo, että sitvit.