Toiveet todella toteutuu joskus. Viikko sitten sanoin ystävälle puhelimessa jotensakin että “olis ihan kiva tulla kipeeks, sais vähä lomaa töistä”. Kolme tuntia kului ja PAM - nenä oli tukossa.

Ei se flunssasena olo tietenkään herkkua ollut. Eikä se mitään “lomaa” ole, maata surkeana sohvalla, pää kipeänä liiasta nukkumisesta ja yöllä ei tuu uni, joka lihasta särkee ja telkkarin ohjelmat on huonompia kuin muistikaan. Mutta nyt kun alkaa helpottamaan niin huomaan, että jotain kivaa flunssassakin on.

Se on se kaikenlaisten rohtojen väkertäminen. Kun julkisesti (eli Facebookissa) hihkaisee olevansa kipeänä, kaverit pistävät isoisomummun flunssareseptit kehiin: inkiväärihunajasitruunatee, hunajarommitee, inkiväärivalkosipulihunajajuoma, echinaforce,… Kassan kautta ja kotiin näpertelemään. Vedenkeitin laulaa ja aamutakkinen nuhanenä pilkkoo, raastaa, puristaa, keittää, liottaa. Kolmen eri mukin kanssa vetäydytään sohvalle viltin alle. Höyryävistä juomista toiset on parempia kuin toiset, yhtä kaikki mitään näistä ei olisi tullut “ihan muuten vaan” kokeiltua. Kaikki napaan ja edes pienen hetken on ihmeparantunut olo. Sitten kierros alkaa uudelleen.

Ei mikään näistä taikajuomista taida kunnolla auttaa ainakaan enää siinä vaiheessa kun flunssa on jo täysillä päällä. Mutta jotain mukavan lämpöistä näissä pienissä flunssasairastamisen rutiineissa on. Aika pysähtyy eikä mikään ole niin tärkeää kuin eri ainesosien koostumus ja keskinäinen suhde, oikeaoppinen liotusaika ja riittävän kuuma vesi. Tämän takia kerran-kaksi vuodessa flunssakin on ihan siedettävä.

Että kiitos vaan kaikille salaiset flunssarohtoreseptinsä jakaneille. Lisääkin saa laittaa tulemaan seuraavan kerran varalle. Koska sehän tulee taas, ennemmin tai myöhemmin.

Tiesittekö, että Helsingissä myytävistä asunnoista 95 prosentissa on erinomainen pohja? Ja kun puolet niistä on vielä harvoin tarjolla, niin johan tässä on varsinaiset kissanpäivät asunnonetsijällä.

Luin lehdestä että nuuskalakia ollaan tiukentamassa. Tuli mieleen samat asiat mitä oon nuuska vs. rööki -asiasta vaahdonnut aikasemminkin - vaan en täällä.

Nuuskan käyttäminen on ihan helvetin typerän näköistä. Se turvonnut nuuskahuuli on kovin kaukana mistään viileestä. Mielestäni jopa röökinpoltto voi näyttää viileeltä, jos ei ajatella sen epäterveellisiä vaikutuksia ja hajua - mutta nuuskakin on epäterveellistä, haisee kamalalle (joskaan haju ei tartu käyttäjäänsä samalla tavalla kuin tupakka) ja lisäks näyttää ihan superdorkalta. Kun kaveri on jotenkin viimesen päälle “huolettoman tyylikäs”, tiedättehän: vähän kuluneet kuteet (ne oli sitä jo kaupasta ostettaessa), hobo-tyylinen mukaresuinen kaulahuivi, parin päivän harkittu sänki jne., ja sitten se tökkäsee sen nuuskan huuleensa niin voi elämä. Se ei todellakaan ole viimeinen silaus sille viileydelle, vaan se vaan näyttää yksinkertaisesti ihan-vitun-tyhmältä. Ja joo, en mä usko et kukaan paljonkaan yli 15-vuotias tekee kumpaakaan näyttääkseen viileeltä, mut huomaakohan nuuskaajat että se touhu ei oo edes neutraalin näköistä, vaan pöljän.

Lisäks mua vaivaa että nuuska tuntuis olevan etenkin sen käyttäjien mielestä jotenkin hyväksyttävämpää kuin tupakointi. Tupakoijat usein tajuaa edes kysyä, että onko ok jos polttaa seurassa - nuuskankäyttäjät ei kysy koskaan. Okei, et voi olla passiivinen nuuskaaja, mutta kyllä sekin haisee kamalalle. Kukaan ei stumppaa röökiään sisätiloihin, esim. pöydälle, mutta niitä nuuskanöllejä löytyy toisinaan sieltä täältä. Töissä kukaan (fiksu) ei jätä röökiaskia pöydälle jos asiakas tulee käymään - antaako se nuuskatörppö muka jotenkin raflaavamman kuvan haltijastaan?

Ja ei, mä en polta tupakkaa, eikä meidän taloudessa käytetä nuuskaakaan, tämä ei siis ollut oma puolustuspuheenvuoroni eikä pitkällisen vierestäkatsomispiinan synnyttämä angstinpurkaus. Tää nyt oli vaan tämmönen, hmm, mielipidekirjoitus.

Kävin tänään ostoksilla. Tai siis katsomassa vaatteita, sovittamassa muutamaa talvitakkia, koska sellaisen ostaminen olis kuulemma järkevää. Ennätyskylmä talvi tulossa ja muuta sellasta. Mutta oon tavallaan kieltänyt itseäni ostamasta hetkeen mitään. Sen lisäks, että lyhennän edelleen Islannin visalaskua, koin keväällä olevani niin rahoissani että sitouduin pikku sijoitukseen. Eräpäiväkin olisi vasta syyskuun vika. Tiesittekö muuten, että kuu vaihtuu ensi viikolla? Niin.

Mutta siis takas sinne kauppaan. Oon kasvanut sen verran aikuiseksi, että en osta mitään vaatetta tarkistamatta materiaalilappua. Ja mua sylettää aivan us-ko-mat-to-man paljon, että kaikki veromodat ja seppälät on täynnä ihania neuleita ja neulemekkoja, jotka tuntuis säiden viiletessä ystäviltä. Mutta mutta, ne on kaikki 100% AKRYYLIA. Joka taas on vihollinen numero yksi. Mua itseasiassa ei ees hirveesti häiritsis se, että kyllästyisin neuleisiini ja ostaisin joka kuukausi uuden (joojoo, ei nyt ajatella ekologisuutta tms.), enemmän mua surettaa se, että juuri kun ehtisin rakastua uuteen löytööni, niin se olisi, jos ei nyt käyttökelvoton, niin ainakin “jotenkin ei niin istuva ja siistinnäköinen”. Been there done that, ja siksi jätän harmitus kirvellen ne akryylihörsylät sinne hyllylle. Toki laatua on myös saatavilla, mutta usein kaupoissa käyminen on jatkuvaa innostumista ja pettymistä. “IHANA neule!!” “Jooh, akryylia.” Ja sitä ne on valtaosa. Ne näyttää laadukkailta ja upeilta siinä henkarissa ja vielä sovituskopissakin, mutta mua ette enää huijaa.

Mä olisin valmis maksamaan vaikka kolminkertaisen hinnan, jos saisin sen saman neuleen villaisena tai edes jonain villasekoituksena. Mut ei. Yks mitä oon keksiny on miesten S-kokoisten neuleiden ostaminen. Mutta jostain syystä sieltä osastolta ei löydy neulemekkoja..

On tää elämä vaikeeta. Mutta ah, vaatteiden ostamatta jättäminen järkisyihin vedoten onneksi kovin helppoa.

Aina kun ulkoistan itseni Suomesta, huomaan takeltelevani samojen arkisten kysymysten parissa, jotka vaan jotenkin pitäisi tietää. Erityisesti, jos en ole lähettänyt joukkojani etukäteen tutustumaan kohteeseen (joskus tähän kuulee viitattavan termillä “vaihto”).

1. Pitääkö hedelmät punnita?
2. Onko pöytiintarjoilu?
3. Pitääkö jättää juomarahaa?
4. Mistä saa postimerkkejä?
5. Mistä kaupasta saa viiniä/viinaa/kaljaa?

(Toi viimenen kohta tosin tuppaa ratkaisemaan kaikki muutkin, tai ainakin tekemään niistä vähemmän oleellisia.) Mielestäni jokaisessa matkaoppaassa pitäis olla tällainen faktaruta, jossa nää päivänpolttavat olisi avattuna lyhyesti ja ytimekkäästi. Ei tarttis sit olla ihan urpo. Tai mikä vielä pahempaa: turisti.

Niin en mä siis just nyt oo lähössä minnekään, vaikka aktiivisesti asiaa ajattelinkin. Tosin lentoliput marraskuussa Hollantiin on jo, ja ensi kevään kolmekymppisretkelle New Yorkiin tarttis enää löytää rahoittaja. Kuten rakas ystäväni kiteytti Facebook-statuksessaan (siellä missä tämän päivän totuudet julkistetaan ja proosa luodaan): “Elämä on aina vähän kivempaa kun seuraavat lentoliput on buukattuna.” Aamen.

Mä tiedän lapioivani samaa monttua minne yritän tällä kirjoituksella kusta, mutta ihan sama. Pakko ilmaista muutama rakentava ajatus hiljattain startanneesta piinasta nimeltä Big Brother. Piinan tästä tekee se, että vaikka mä niin halveksin kyseistä sarjaa enkä missään nimessä aio tuhlata minuuttiakaan elämästäni tällaseen roskaan, niin lienee tänäkin syksynä väistämätöntä että mä katon sitä kuitenkin. Pari viikkoa niin mä tiedän aivan salettiin ketä ne kaikki Terhit ja Tuulit ja Sampot ja Minnat on, ja kuka on ketäkin pannu. Nyt kun mä en vielä muista ainotakaan tän vuoden kilpailijaa nimeltä on vielä hyvä yrittää nousta koko sonnan yläpuolelle ja olla kärkkäästi mieltä:

Lainaus Ilta-Sanomista (<- foorumi, jossa mun ei myöskään pitäis käydä kun aina pistää vihaks): "13 asukkaasta vain kolme seurustelee, joten luvassa on takuulla kuumia tunteita niin peiton alla kuin päälläkin." Tätähän ihmiset jostain käsittämättömästä syystä haluaa nähdä. Kun teinit bylsii. Mitä ihmettä se kertoo meistä? Huomattavasti enemmän kuin niistä teineistä talossa. Mua ällöttää, oksettaa, itkettää ja vituttaa että tällasta tuubaa pistetään mun saataville jo kuudetta vuotta peräkkäin.

Ensimmäinen kausi Suomen BB:tä oli vielä ihan jees. Kilpailijat valittiin hakemusten perusteella, eri ikäistä ja -näköistä porukkaa tupa täyteen, oli bimboa ja perheenäitiä, maskottia, äippähahmoa, kapinallista... Sitä oli jossain määrin aidosti mielenkiintoista seurata miten niin erilaisilla taustoilla rikastetut ihmiset rakentaa suhdettaan ja törmää periaatteineen. Nyt nää hakukierrokset tehdään seduloissa ja sen kyllä huomaa. Kattokaa nyt minkänäkösiä nää kilpailijat on? Tai paremminkin, kuinka samannäköisiä ne on. Yhtä puolipakollista kiintiömummoa (no, 40 vee) lukuunottamatta ikäjakauma on 18-26. Tosi hyvä läpileikkaus suomalaisista. Kolme opiskelijaa, kaks myyntineuvottelijaa, baarimikko, turvallisuusvalvoja, vartija-parturikampaaja, kassatyöntekijä, (joka kauden pakollinen) promoottori ja “jokapaikanhöylä”. I’ve heard it all before. Ohutta on.

Kuka vois tulla vetää mua turpaan jos mä ihan oikeesti rupeen seuraa tätä? Ihan vähänhän voi tietysti vilkaista… Eiku oikeesti. Jos tänä vuonna ei ees sitä.

(Ps. Musta olis oikeasti mielenkiintoista tietää miten sitä itte reagois jos joutuis kolmeks kuukaudeks tuntemattomien kanssa koppiin. Aika varmasti muuttuisin vielä daijummaks kuin mitä tv-leikkaukset antaa näistä kilpailijoista vuosi toisensa jälkeen ymmärtää. Jos tää mun mielenkiinto äityy sille tasolle että näette mut joskus astelemassa kohti BB-talon liukuovea niin pliis, ampukaa mut siihen paikkaan.)

Tein eilen mehua. Raparperimehua. Koska emme päässeet todistamaan viimekertaisen katastrofin kaltaista spektaakkelia ja molemmat testihenkilöt ovat yhä elossa, kehtaan julkaista hävettävän yksinkertaisen reseptin. Paljastus: Mehustus ei vaadi yli-inhimillisiä keittiövoimia. Syy miksi kaikki meni viimeksi pieleen on ihan minä.

RAPARPERIMEHUTIIVISTE
(Parental advisory: Hirvittävää plagiaatiota tapahtumassa. Resepti on nyysitty joskus jostain, en vaan muista milloin ja mistä. Tsori.)

1 kg raparperia
1 iso sitruuna
6 dl sokeria
3 rkl viini- tai sitruunahappoa (apteekista)
2 l vettä

Huuhtele ja viipaloi raparperit pieniksi paloiksi. Pese sitruuna hyvin ja leikkaa se kuorineen ohuiksi viipaleiksi. Laita kulhoon raparperit, sitruuna, sokeri ja viini-/sitruunahappo. Kaada vesi kiehuvana muiden ainesten päälle ja sekoita hyvin. Anna mehun seistä 1 vrk. Siivilöi ja pullota. Mehu säilyy jääkaapissa n. viikon, osa kannattaa pakastaa. Sekoita 1/3 mehutiivistettä, 1/3 kivennäisvettä ja 1/3 vettä.

Mieletöntä.

Whoa. Mä oon niin two-thousand-and-ten. Mun Aasinsilta-horinoista voi nyt tykätä. Niinku Facebook-hengessä. Kuinka hienoa. Vastaus: Erittäin.

Islannin matkailunedistämiskeskuksesta, hei!

Haluatko matkata maahan, joka on täynnä, oikeasti, täynnä, nähtävyyksiä? Nähtävyyksiä, joita ei ihminen ole muokannut, vaan luonto kovertanut, myllännyt, siloittanut ja värjännyt. Kun paras nähtävyys on jatkuvalla syötöllä vaihtuva maisema, jota ei taitavinkaan valokuvaaja voi kokonaisuudessaan vangita.

Haluaisitko tuntea mitä on olla pieni? Millaista on, kun hienoinen epävarma olo ei johdu kertaakaan ihmisistä vaan ympäröivästä luonnosta, joka tuntuu niin kahlitsemattomalta ja villiltä, arvaamattomalta, että siltä tekee mieli pyytää anteeksi kaikkia loukkauksiaan, kaikkia ympärilleen vuosien varrella kylvämiään saasteita, ettei se vaan tulisi ja kostaisi?

Millaista on kun on hiljaista.

Kun mihinkään ennalta tiedossa olevaan nähtävyyteen ei tarvitse pettyä, ja päivät täyttyvät lukuisista mitä et osaa odottaakaan. Kun kymmenmetristä vesiputousta ei merkitä karttoihin, koska niitähän on kaikkialla.

Kun nähtävyyksiin ei ole pääsymaksuja eikä aukioloaikoja, kun päivät jatkuvat aamuun ja vesiputouksille voi ajella täysin omassa rauhassa vaikka keskellä yötä. Kun olet allerginen “PÄÄSY KIELLETTY” -kylteille, kun vaaran merkki on lähes olematon naru jossain, korkeintaan pieniä puutolppia opastamassa turvallista reittiä. Kun haluat itse osoittaa ymmärtäväsi, kuinka lähelle kuohuvaa koskea, kiehuvaa lähdettä tai pystysuoraa jyrkännettä on terveellistä mennä.

Kun turistimassoista ei voi edes puhua ja kuumimmalla sesongillakin ihmiset vain häviävät ympäri maata (ei kirjaimellisesti sentään..)

Kun krääsäkojuja ei ole edes keksitty.

Kun maisevat ovat niin hengästyttäviä, että ajat 700 kilometriä pysähtymättä, etkä kertaakaan muista puutunutta takapuolta, etkä hetkeäkään mieti että tää on nähty.

Mee hei Islantiin.

(Kirjoittaja myöntää olevansa yhä aika islantipäissään, mutta olettaa silti vahvasti, että allekirjoittaa tämän hehkutuksen myös tulevaisuudessa.)

Sitä saattais kuvitella että ihminen haluais kovastikin lomalle kun kelit on näin huikeat. Mutta ei - on ihan kiva herätä seitsemältä ja lähteä töihin sen sijaan, että heräisi jokatapauksessa seitsemältä ja menettäisi järkensä urbaanissa kakofoniassa: Talossa tehdään kattoremonttia, naapurissa ilmeisesti kylppäriremonttia ja kadulla jotain kaapeliremonttia. Ensimmäinen huolehtii paukkeesta, kaksi seuraavaa erilaisten poraamisäänien skaalasta. Rentouttavaa. Onkohan se ihan okei että meidänkin kylppärin katosta ropisee jotain laastia?

Joo, lomallahan sitä vois tietysti lähteä reissuun ettei tarttis kuunnella noita. No, niin me lähdetäänkin, heti kun loma muutaman päivän päästä alkaa - ja oltais varmasti lähdetty jo, jos loma olisi alkanut aiemmin. Olen ihan iloinen, että olen saanut nauttia tästä poikkeuksellisesta lämmöstä edes iltaisin ja viikonloppuisin. Mikäli käyttää mittarina Facebook-kavereiden statuspäivityksiä, niin tuo annos on juuri sopiva - eipä ole tarvinnut valittaa kuumuudesta ja manata viileyttä tulevaksi. Lauantaina vielä ystävän häät +31 helteessä, niin sunnuntaina rupeaa olemaan aika valmis Islannin sateisiin ja +13 asteeseen. Kiitos ja näkemiin, kesä!